Skip to content

Alueellinen osaamisen kehittäminen

Kaikki yhdeksän urheiluopistoa ovat ottaneet roolia alueellisen osaamisen kehittämisen organisoinnissa. Kehittämistyön tavoitteena on päästä lähelle seurojen arkea ja kohdentaa alueelliset resurssit ja ihmisten osaaminen seurajohtajien, valmentajien ja vanhempien osaamisen kehittämiseen. Yhteistyö on käynnistynyt alueellisten osaajien ja organisaatioiden resurssien karttoitamisella (opistot, aluejärjestöt, urheiluakatemiat jne.). Alueellisen verkoston kanssa on jo monin paikoin syntynyt hyvää luottamusta ja osaamista. Yhteistyön kohtia on tunnistettu eri organisaatioiden kesken.

Kaksi konkreettista valintaa on tehty osaamisen kehittämisen ohjausryhmässä, joka koostuu jokaisen urheiluopiston edustajista.

Valmennusvastaavien mentorointi

Valmennusvastaavien mentorointia ollaan pilotoitu kolmella eri paikkakunnalla, ja kokemukset toimintatavasta ovat olleet rohkaisevia.

Tavoitteena on lisätä valmennuspäälliköiden tai vastaavassa roolissa toimivien henkilöiden keskinäistä vertaistukea ja kirkastaa jokaisen perustehtävää omassa organisaatiossaan

Kehitettäviä taitoja ovat itsensä- ja oman työn johtaminen siten, että työ olisi mahdollisimman vaikuttavaa ja että työaikaresurssista iso osa kohdentuisi oto-valmentajien tukemiseen. Tätä kautta valmennus ruohonjuuritasolla kehittyy ja arjessa on innostavampia ja parempia harjoitustapahtumia sekä urheilijoita kehittävää toimintaa. Isona konkreettisena asiana on lisätä arjessa tapahtuvaa seurojen välistä yhdessä tekemistä. Jo nyt on syntynyt uusia avauksia monilajisuuden lisäämisestä, yhteisistä koulutuksista ja kouluttajaresurssien hyödyntämisestä. Lisäksi mahdollisista yhteispalkkauksista on aloitettu keskustelua.

Vanhempien valmennusoppi

Vanhemmat ja huoltajat ovat keskeisimmät seuroissa urheilevien lasten ja nuorten arkeen vaikuttavat henkilöt. Olympiakomitea on tuottanut yläkoululaisten ja toisen asteen opiskelijoiden vanhemmille tukimateriaalin, joka käsittelee miten tukea urheilevan nuoren kokonaisvaltaista kasvua ja kehitystä.

Osaamisen kehittämisen ohjausryhmä on päättänyt toisena keskeisenä valintana pyrkiä lisäämään urheilevien lasten vanhempien tietoisuutta siitä, miten urheilevaa lasta voitaisiin entistä paremmin arjessa tukea kohti liikkuvaa elämäntapaa, joka tukee myös unelmien tavoittelua urheilussa. Aineisto on jo olemassa, seuraavaksi pohdimme jalkautusta ja sitä, miten tavoitamme alueellisesti mahdollisimman monen vanhemman.

Kysy lisää

Herkko Koski
herkko.koski[at]urheiluopistot.fi
+358 44 055 2122