Urheiluopistojen Yhdistys

Urheiluopistojen Yhdistys ry on valtakunnallisista liikunnan koulutuskeskuksista eli urheiluopistoista muodostuva verkosto, jonka tehtävä on valvoa urheiluopistojen etuja. Yhdistys on aloittanut toimintansa vuonna 1988 ja sen jäseniä ovat kaikki Suomen urheiluopistot.  

Yhdistys ohjaa urheiluopistojen yhteisiä hankkeita, esittää lausuntoja urheiluopistojen edustajana valtakunnallisiin liikunnan ja koulutuksen kehittämishankkeisiin, hoitaa edunvalvontaa liikunta ja koulutuspoliittisella kentällä sekä edistää urheiluopistojen välistä vuorovaikutusta.

Urheiluopistojen verkosto on syntynyt tarpeesta tiivistää ja vahvistaa urheiluopistojen välistä yhteistyötä, jotta yhteiset tavoitteet saavuttaisiin tarkoituksenmukaisesti. Urheiluopistojen aktiivinen yhteistyö vahvistaa verkoston toimintaa, vaikka kullakin toimijalla on omat tavoitteensa. Verkostomaisella toimintatavalla urheiluopistot pyrkivät parantamaan terveyden edistämiseen tähtäävää toimintaa, suomalaista urheilua, ammatillista koulutusta sekä yhteisöllisyyttä.

Urheiluopistoverkoston toimintaa johtaa Urheiluopistojen Yhdistyksen hallitus, jonka puheenjohtajana toimii Varalan Urheiluopiston rehtori Kimmo Sirainen. Urheiluopistojen Yhdistys palkkasi ensimmäisen kokopäiväisen hankekoordinaattorin Nina Luukkaisen toukokuussa 2010 koordinoimaan Sportti työllistää -nuorten työllistämishanketta vuosina 2010-2011 ja hallinnoimaan urheiluopistojen verkostostrategiaa. Strategiassa keskitytään koulutuksen ja verkostoyhteistyön kehittämislinjausten juurruttamiseen kaikissa urheiluopistoissa. Luukkainen on toiminut yhdistyksen pääsihteerinä vuodesta 2012 alkaen.